30.11.2013

GLÖGI-ILTA NAAPURISSA



 





Otsikkoa kirjoittaessa piti mennä oikein googleen tarkistamaan miten glögi kirjoitetaan :) Meillä oli naapurin Pirkkojen kanssa glögi-ilta. Vähän niinkuin pikkujoulut, muttei kumminkaan. Taustalla soi Elviksen joululaulut ja nassuun vedettiin toinen toistaan suuremmoisempia herkkuja. On mieletön rikkaus, kun on niin ihania naapureita. Talossamme on viisi nuorta perhettä (eli yli puolet) ja jutut menee niin hyvin yhteen, et tuntuu kun oltais aina oltu frendejä. Kiitos mussukat ;)

On uskomatonta, että taloyhtiössäni asui tietämättä mieletöntä porukkaa. Sen verta pitää paljastaa, että olemme tutustuneet tavallaan blogini kautta. Nii-in, luit oikein. Eräs ystäväni soitti ja kertoi, että naapuriini on muuttanut hänen tuttavansa ja hän on menossa sinne kylään. Ovesta astuttuaan hän oli kovin ihmeissään, kun naapurin asunnossa oli paljon samanlaista sisustusta kuin meillä. Sitä ihmetellessään ystäväni oli kertonut naapurille, että pidän blogia. Seuraavana päivänä naapuri tuli puheilleni :) Välissä vain muutama seinä ja emme tienneet toisistamme. Nyt olemme lähes päivittäin yhteydessä ja tutustunut muihin naapurin Pirkkoihin. Hyät Suomalaiset hiljaiset ja totiset syrjään vetäytyvät kansalaiset; menkää pimpottamaan naapurin ovelle ja tutustukaa. On siistiä, kun tietää, että voi juosta naapuriin milloin voipaperia ja milloin sisustuslehtiä <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti