6.12.2013

AIKA HALTUUN


 





Otsikko "aika haltuun" sopii varmasti tähän vuoden aikaan, kun nappi silmään. Olen pyrkinyt välttämään kirjoittamasta siitä, kuinka kiire minulla on. Nyt joudun kuitenkin sen toteamaan ääneen, koska postausta ei taaskaan ole viikkoon näkynyt. Olkoonkin se sitten selitys. Kiire ja jatkuva aikataulutus nakertaa inspistä lähteä kirjottelemaan, saati sitten kaivaa kamera ja aloittaa tavaroiden asettelu. Mutta näinhän se menee, elämässä joka asialla on aikansa ja paikkansa. Toisinaan aikaa haukkaa työ, toisinaan perhe, toisinaan urheilu. Minun luppoaikani on kulunut viime viikkoina vyökoetreeniin ja keskittyminen kamppailutekniikkaan. Mut nyt on vyökoe ohi ja taas saa hetken hengähtää niistä merkeistä ja treenata rennosti.

Vuodelle 2014 hankin  Cats Let Nothing Darken Their Roar kalenterin, joka on Noa Bembibren suunnittelema. Tykkään kovasti sen yksinkertaisuudesta. Se tuo meille sopivasti rokkia ja sekoittaa Artek-henkisyyttä nykypäiväisemmäksi. Tauluhyllylle nostin Minja Revonkorven teoksen. Minulla on muutama hänen työ ja olen niihin kovin ihastunut. Käy tutustumassa häneen täällä. Ja en voi olla mainitsematta, että Modernisti kodikas-blogissa välillä vilahtaa myös Revonkorven teos olohuoneessa :)






2 kommenttia:

  1. Anonyymi27/12/13

    oon miettiny ton saman kalenterin tilausta jo pitkään :) t.kettis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hieno, tänään kääntyy ensimmäinen lehti -> Tammikuu :)

      Poista