1.1.2014

LISÄÄ VALOA JA TAVOITTEITA


 


Näin Tammikuun ensimmäisenä päivänä lupaillaan taas paremman minän/elämän puolesta kaikenlaista. Kellä toimii, kellä ei. Olen jonain vuosina tehnyt uuden vuoden lupauksia, tänä vuonna en tehnyt. Eikö sitä voi vuoden jokaisena päivänä tehdä muutoksen esim. liikkumisen suhteen? Voi! Uuden vuoden lupauksen sijaan tein itselleni tavoitteen. Kuulostaa paljon inhimillisemmältä ja vapaammalta. Tavoitteeni on panostaa lisää valokuvaamiseen ja kehittyä kuvaajana. Ilmoittauduin Tammikuussa toteutettavalle studiokuvauskurssille, jota odotan innolla. Tässä mainittakoon vielä (jos prokuvaajia täällä vierailee), että olen todellakin amatööriharrastaja ;)

Äitini kuvaa myös ja ehkä vähän hifisteleekin :) Vierailtiin siellä kameran kanssa ja pääsin leikkimään kirkasvaloilla. Niiden valovoima vastaa päivänvaloa ja toimii loistavasti sisällä tuomaan puuttuvan valon. Suomen talvi on kuvaamiseen haastava, koska valoa on hyvin niukasti. Blogikuvatkin on näpsittävä viikonloppuisin, kun puolelta päivin on edes hitusen valoa. Näillä uskomattomilla spoteilla saisin vaikka illalla tosi hyvää jälkeä. Alla malliotoksia vuoden pimeimpään aikaan. Lastani suojellakseni, mallina toimii pojan vaatteet, jotka ovat Pompdelux:n mallistosta. :)



 




Tässä postauksessa tunniste "villitykset" = valokuvaus ja pomdelux lastenvaatteet :)
 
 
 
 
 
 
 



2 kommenttia:

  1. Ollaan kaikki varmasti saman ongelman äärellä juuri nyt! Valoa kun ei ole, niin sitä ei millään saa edes kohtalaisia kuvia otettua. Harmittaa vietävästi, sillä usein viikonloppuisin on muutakin puuhaa kun kuvailla kotona :). Ja lähinnä siksi, että meillä ainakin se valoisa ja "hyvä kuvausaika" on sisällä ehkä noin parin tunnin mittainen. Siihen mennessä pitäisi jo valmiiksi miettiä mitä aikoo seuraavalla viikolla postata. Ei sovi tällaisellle hätähousulle kuin minä :D Kirjoitukset ja kuvat tulevat intuitiolla, ei etukätene miettimällä :)

    Mukavia valokuvaushetkiä sinulle, ja tavoitteesi kuulostaa todella kivalle, paljon paremmalle kuin lupaukset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi talvi on jo voiton puolella. Joka päivä valoa on muutaman minuutin enemmän ;)

      Poista