30.7.2013
KUPARI MESSINKI PRONSSI JA VILLITYS
Olen aiemmenkin julkaissut kuvia H&M:n sivuilta. Teen sen taas, koska kuva on vaan niin hieno! Ruotsalaiset osaa hommansa :) Kupari, messinki ja pronssi on kovaa huutoa tänä vuonna ja villitys tulee minullekin. Tässä on ihailtavan kauniisti yhdistelty eri metallien värejä. Ehkä meille kotituu muutama kynttilänjalka tuomaan tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin.
Kuva H&M.fi
29.7.2013
ASUNTOMESSUT 2013
Kirjoittan asuntomessuista, vaikka varmasti monella tursuaa jo korvista ulos :) Vierailin taas asuntomessuilla ystäväni kanssa, siitä on muodostunut joka vuotinen perinne. Kurkkaa tästä viime vuoden postaus. Olemme molemmat kovia sisustamaan ja meillä on valtaväestöstä erottuva tyyli ja muutenkin olemme kovin kriittisiä ;). Monena vuonna olemme joutuneet pettymään, kun talot ovat olleet hyvin toistensa kaltaisia ja persoonallisuus on puuttunut. Niiden sisustus on ollut modernia, suoralinjaista, paljon valkoista, kylppärissä harmaata ja valkoista. Tänä vuonna ilahduimme, koska messutaloissa oli persoonallisuutta ja perus 2000-luvun kaavaa oltiin rikottu. Tässä kuvin muutamia nostoja mitä minulle jäi päällimmäiseksi mieleen.
Keittiöissä oli jokaiselle jotakin, niin romanttista, kuin moderniakin. Aitoja materiaaleja käytetty paljon; kivi, puu. Myös kodinkoneiden intekrointi näkyi voimakkaasti. Yläkaapit eivät olleet jääneet pois messukodeista, vaikka keittiösä selkeästi halutaan enemmän olohuonemainen.
Pihojen istutuksiin ja käyttömahdollisuuksiin oli kiinnitetty paljon huomiota. Monessa kohteessa olohuone jatkui ulos asti. Kivi ja rodokasvit (havut) ovat kuuminta hottia. Pihavalaistukseen oli myös kiinnitetty paljon huomiota. Terasseille tuotu kalusteita, jotka houkuttelivat rötväämään. Myös ruuanlaitto pihalla kesäkeittiössä on kova saanut suosiota.
Terästä materiaalina oli monessakin kohteessa. Ruostumattoman ja raa'an teräksen rinnalle on noussut kupari. Teräksestä valmistettuja tilaustuotteita oli käytetty kekseliäästi. Alla rappuralli ja suihkunurkkaukseen teräsritilä. Tykkään!
Kotien sisustuksiin oli palannut väriä ja pehmeyttä. Kylmä ja kaikuva koti on jäänyttä. Taidetta näkyi myös paljon. Kuparia oli ripolteltu moneen kotiin ja se taitaa olla myös kuumin trendi. Sisustuksiin olisin toivonut enemmän Suomalaisen muotoilun esiintuomista.
Valaistukseen oli kiinnitetty, joka kohteessa ihastuttavan paljon huomiota. Kiinteitä valaisimia oli runsaasti ja niiden ohjaamiseen nykytekniikkaa ei oltu säästelty. Desing-valaisimia oli paljon, siitä plussaa :)
Kylpyhuoneissa suurin muutos menneeseen on "suihkukoppien" paluu. Myös kosteissa tiloissa oli valaistus saanut paljon huomiota. Saunoissa raaka puu oli noussut vahvasti petsatun rinnalle. Kiukaat oli sijoitettu huonekalumaisesti paraatipaikalle ja valaistu näyttävästi, komea kiuas on piste iin päälle. Marmori hiipii myös saniteettitiloihin.
Yhteenveto
- liukuovet tekee paluun
- kupari on hot
- saa olla persoonallinen
- on kiva, kun näkee hyvin (valot)
- maali on korvannut tapetin
- sauna ja terassi on osa oleskelua
- pihaan panostetaan
26.7.2013
KEITTIÖÖN PIENTÄ UUTTA
Kesälomalla oli aikaa kierrellä terapiasoppailulla. Keittiöntekstiilit on ollut päivityksen alla jo hetken, mutta jotenkin vaan olen sivuuttanut asian. Kodin1:sen alekorista mukaan tarttui Annon pannulaput, patakinnas, keittiöpyyhkeet, esiliina ja puisetleipälautaset. Voiveitsen ja hunajalusikan (miköhän on oikea nimi tuolle kapistukselle :D) ostin katukauppiaalta kojusta. Valurautaiset naulakot on ClassOhlsonilta. Ne saivat pintaansa valkoisen maalin, koska mustana olisi hypännyt silmille. Pieniä hankintoja, mitä ei vartavasten tule lähdettyä ostamaan. Pannulappujen kaveriksi on vielä hankintalistalla Artekin Sienna patalappu keltaisena.
25.7.2013
21.7.2013
KATU-USKOTTAVA KAMERALAUKKU
Ystävä vinkkasi Fjällrävenin Kånken reppuun saatavasta kameraosasta. Minulla on pitkään ollut hakusessa katu-uskottava kameralaukku, jonka voi napata selkään näyttämättä lehtikuvaajalta. Viimeksi viikonloppuna mennessäni asuntomessuille olisin tälläistä laukkua tarvinnut. Tässä se on, täydellinen kameralaukku! Olen Kånken repusta haaveillut muutoinkin. Ja nyt kun kuulin, että siihen on saatavilla kameralle tarkoitettu sisäosa. Siinä kulkee niin kamera kuin oheistarvikkeetkin näppärästi ja turvallisesti, ei ostopäätöstä tarvitse enää miettiä. Käytettävyyden lisäksi huomaamattomuus on plussaa. Monesti esim. ulkomaanreissuilla kalliin kameran kantaminen näkyvillä ei ole turvallista. Nyt sen voi näppärästi naamioida reppuun herättämättä pitkäkyntisten huomiota. Tämä ihanuus menee hankintalistalle! Väri on vielä mietinnässä, okra sytyttäisi eniten.
Kuvat partioaitta.fi
19.7.2013
ALVAR AALTO MUSEO
Vierailin serkku-tytön kanssa menneellä viikolla Jyväskylässä Alvar Aalto museossa. Mikäli olet kiinnostunut muotoilusta tai arkkitehtuurista tai muuten vaan Alvar-fani, niin tämä on ehdottamasti kohde mihin kannattaa tutustua. Museon yhteydessä on myös myymälä missä on mm. julisteita, kirjoja, postikortteja, Artekin tuotantoa ja muita desingklassikoita. Kierroksen jälkeen vielä nautittiin kahvit kesäisellä terassilla. Tässä kahvilassa osattiin palvella, kahvia tuotiin pöytään lisää ja lisää :) Kyllä tällä tapaa lomapäivä hujahti iloisesti.
Tutustu Alvar Aaltoon elämään ja merkittäviin töihin verkkonäyttelyssä, klik.
16.7.2013
DIY SÄÄSTÖPOSSUN PÄIVITYS
Sunnuntaina vein kummitytön (12-vee) kirpparille ostoksille. Sieltä löytyikin hänelle vaatteita sylillinen. Oli kiva viettää kaunista kesäpäivää ulkoilmakirppiksellä ja tehdä löytöjä toisen vaatekaappiin. On ilo huomata, että tämä kasvava sukupolvi kelpuuttaa vaatekaappiinsa kirppiskamaa. On ajat muuttuneet - onneksi.
Itselle löysin säästäpossun, jota pankit jakoivat sillon kun olin pieni. Väri ja mainosteksti ei oikee iskenyt, joten spraypullo käteen ja muutamassa minuutissa possu oli saanut freesin ilmeen. Kiitos säästöpankki, että joskus olette jakaneet näin kivoja possuja. Ei vedä Hippo vertoja :) Possun myötä sain inspiraation vaihtaa String-hyllyn sisällön. Valkoiset tavarat piristävät kivasti ja keventävät turkoosia seinää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)