Tammikuussa ostin sukset, joista olin vuosia haaveillut ja lupasin syödä salaattia.
Sukset jäivät kuitenkin vähälle ajolle, koska loukkaannuin kamppailutreeneissä ja polvi meni operoitavaksi toistamiseen. Tammikuu oli henkien taistelua, kun ei päässyt reenaamaan.
Helmikuussa tuijotin vain ikkunasta liikuntakyvyttömänä,
harjoitin nettisoppailua ja luin puutarhakirjoja.
Maaliskuussa elämä alkoi voittaa.
Kuvassa suojataan Tuijia kevätauringolta.
Huhtikuussa jo hymyilytti kunnolla,
kun prätkä saatiin talviunilta ajoon.
Toukokuussa perheeseemme saapui pikku tuholainen;
Batterdalenterrieri.
Kesäkuussa vietin aikaa paljon takapihalla.
Mylläämässä.
Heinäkuussa kävimme Lapissa ihmettelemässä hiljaisuutta.
Niin ja poroja.
Elokuussa täytin 30 vee. Tunsin itseni isoksi.
Matkustin ystäväni (kuvassa) luokse indonesiaan. Maailman paras reissu!
Syyskuussa saimme paljon omenoita.
Tänä syksynä tajusin, että sittenkin pidän syksystä.
Lokakuussa vietimme ystäväni polttareita.
Kaasona sain ohjat käsiini ja siksipä ohjelmassa oli mm. ammuntaa.
Marraskuussa alkoi taas neulomisvillitys.
Koirakin sai osansa, takin.
Joulukuussa perinteisesti monet pikkujoulut ja kauhea hässäkkä.
Ajoin ekaa kertaa cartinkia, oli nastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti