9.6.2013

OLOHUONEEN UUDET VERHOT










Olen jo muutamaan otteeseen luvannut postata olkkarin uusista verhoista. Vihdoin aurinko luovutti ja painui pilveen, niin maltoin tulla sisälle. Blogissa on ollut hiljaiseloa ja syyllinen löytyy helteestä ja auringosta. :)

Muutamia viikkoja sitten menin Eurokankaaseen vain inspiroitumaan ja tarkoitukseni ei ollut verhokankaan hankinta. Eteeni kuitenkin sattui kangas jota ei voinut ohittaa (kankaan nimi Chevron, jos joku lukijoista tykästyy). Yllätyksekseni kangas oli vielä suhteellisen edullista ja ystävällinen myyjä leikkasi verhot minulle valmiiksi oikeaan mittaan ja kohdisti kuviot. Myyjä myös yllytti minua laittamaan verhoihin rypytysnauhan. En ole ennen kuvitellut tarvitsevani sellaisia tuningosia, mutta tästä lähtien ompelen kaikkiin verhoihin rypytysnauhat. Kyllä ammattilaista kannattaa uskoa ;). Verhot laskostuvat symmetrisesti ja ne saa juuri sen levyiseksi, kun haluaa. Ompelin alareunoihin myös pienet "painopussit". Niihin tiputetaan n. 10 cm teräspätkä ja verhot taittuvat kauniisti ja laskeutuvat suoraan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti