Kaikki mitä saa kaupasta on mahdollista myös tehdä itse. Todella monesti ruokien/leivonnaisten/hillojen valmistaminen on yksikertaista ja helppoa, vaatii vain hieman viitseliäisyyttä. Olemme vain tottuneet, että kaikki ostetaan kaupasta ja on heti syötävissä. Tähän samaan ajattelumalliin sorrun ajoittain itsekin. Olen koittanut panostaa tuoreisiin raaka-aineisiin ja mahdollisimman pitkälle itse tehtyyn ruokaan. Siitä tulee hyvä mieli.
Tässä yksi näppärä herkku sinulle joka ei leipomisesta perusta ja taikinan pyörittäminen tuntuu vastenmieliseltä. Valmistamiseen kuluu viisitoista minuttia ja loppu onkin odottamista. Halutessa marjat voi vaihtaa hedelmiin tai sulatettuun suklaaseen ja keksi rakeisiin. Kokeile myös tipauttaa mukaan muutama suolapähkinä tai luraus vaahterasiirappia.
MANSIKKA JÄÄTELÖ
4 dl kuohukermaa
1 prk kondensoitua maitoa
n. 400 g mansikkaa (tai muuta marjaa)
1. Survo marjat sauvasekoittimella mehumaiseksi. Halutessa voit jättää osan paloiksi tuomaan makuylläreitä.
2. Vatkaa kerma paksuksi vaahdoksi.
3. Sekoita kondensoitumaito kermavaahdon sekaan sähkövatkaimella (kondensoitu maito löytyy säilykkeenä, yleensä kookosmaidon vieressä).
4. Kaada seos nättiin pakastamisen kestävään tarjouluastiaan.
5. Kaada marjanpalat ja marjasurvos kulhoon "vanana" ja sekoita ympyräliikkeelllä, jotta saat jäätelölle kauniit raidat.
6. Peitä vuoka kelmulla ja pistä pakastimeen yön yli.
7. Valmista! Tarjoile tuoreiden marjojen tai kinuskikastikkeen kera, klikkaa ohje täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti