27.6.2013

RAPARPERIPIIRAKKA






Kesä on kotimaisten kasvisten, juuresten ja marjojen aikaa. On ihana tehdä herkkuja oman maan tuotoksista. Piharemontin yhteydessä olin nakannut (kirjaimellisesti) raparperin metsikön reunaan, sinne se juurtui itsekseen. Se oli päättänyt elää. Olen leiponut tälle kesälle jo monta piirakkaa raparperistä ja vielä lahjottanutkin sitä eteenpäin varsia. Alla ohje, joka on oma viritelmä. Tämä piirakka pitää syödä "vetäytyneenä", joten on oivallinen vaihtoehto hätävaraksi pakastimeen. Voit vaihtaa raparperin myös marjaan makusi mukaan.



 

Raparperipiirakka




pohja

2 kanamunaa
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa
150 g margariini



täyte
 
2 dl kermaviiliä
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
raparperia tai marjoja
 
 
 
 
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita varovasti vaahtoon. Lisää sula rasva ja maito. Levitä tasaisesti voideltuun vuokaan. Sekoita täytteen ainekset (lukuunottamatta raparperia) ja kumoa ne vuokaan pohjan päälle. Ripottele kuoritut ja pilkotut raparperit pinnalle. Voit käyttää myös marjoja raparperin sijasta, etenkin punaviinimarja käy tähän piirakkaan. Paista 35 min 200 C. Anna piirakan jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua. Tarjoile vaniljajäätelön kera.
 














2 kommenttia:

  1. Anonyymi28/6/13

    Olis sittenkin pitänyt tulla käymään siinä teilläkin eilen, jos siellä on taas ollu sun tekemiä herkkuja pöydässä ;)
    -Emppu

    VastaaPoista
  2. Täälä on lettuja ja piirakkaa aina tarjoilla :)

    VastaaPoista